Jussi Räsänen maajoukkueen toiseksi valmentajaksi

Liikuntatieteiden maisteri Jussi Räsänen on aloittanut heinäkuun alusta maajoukkueen toisena valmentajana. Liperiläinen Räsänen on aiemmin toiminut Lumilautaliitossa lajikehittäjänä ja nuorten valmentajana.

- Minua pyydettiin mukaan valmentajaksi ja sitä kautta innostuin. Innolla aloitan: laskijat ovat tuttuja ja odotan, että pääsen auttamaan heitä niin pitkälle kuin mahdollista lumilautailussa, Räsänen kertoo.

45-vuotias Jussi Räsänen toimii päävalmentaja Antti Koskisen kanssa maajoukkueen parissa. Valmennuksen lisäksi Räsänen jatkaa yrittäjänä tarjoten johtamisen koulutuksen ja henkisen valmennuksen palveluita. Haastavasta maailmantilanteesta huolimatta Räsänen on toiveikas:

- Kauden odotukset ovat covid-tilanteen armoilla, mutta odotan, että pystymme viemään laskijoita paljon eteenpäin siitä huolimatta. Toivon tuovani mukaan kokemusta ja osaamista valmentamisen, lajitaitojen, taidon oppimisen ja henkisen valmentamisen alueella

Lumilautaliiton huippu-urheilujohtaja on Jussi-Pekka Kinnunen on Jussin mukaan tulosta hyvin tyytyväinen:

- Jussin ammattitaito ja vahvuudet erityisesti tekniikka- ja henkisessä valmennuksessa tuovat erinomaisen lisän maajoukkueen toimintaan. Jussin etuna on myös laaja lajituntemus ja se, että hän on valmentanut suurta osaa laskijoista jo heidän ollessaan nuorten valmennusryhmissä. Toivotan Jussin lämpimästi tervetulleeksi valmennustiimiin.

Tervetuloa tiimiin, Jussi!

Ajankohtaista