Roope Tonteri: ”Kisaaminen jää tältä osin pois”

Moninkertainen maailmanmestari, Burton European Openin voittaja ja yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista lumilautailijoista jäi viime vuonna pois maajoukkueesta. Hän on sen jälkeen muun muassa käynyt rullalautailun olympiakarsinnoissa, kehittänyt omaa yritystään - ja miettinyt, mitä lumilautauralla hänen tulisi tehdä. Nyt hän on päässyt pitkän harkinnan jälkeen päätökseen: Roope Tonteri ei aio enää laskea kansainvälisissä kilpailuissa. Haastattelimme Tonteria kisojen lopettamisen syistä, tulevaisuuden suunnitelmista sekä siitä, millaisin mielin hän mennyttä aikaa katsoo.

Roope, miksi päätit lopettaa kisaamiseen?

- Mä puhuin noin vuosi sitten eräässä tv-ohjelmassa siitä, kuinka mua alkaa ahdistamaan vaikka kabiineissa ja gondoli-hisseissä sun muuta. 2019 Laax Openissa oli tällainen tilanne. Mentiin kabiinilla ylös, ja se oli ahdettu ihan täyteen. Se eskaloitui siihen, että kesken kisan sain paniikkikohtauksen. Silloin en vielä ajatellut kisaamisen lopettamista, mutta vähän jo aloin ajatella, että onkohan tässä mitään järkeä: tästä tulee enemmän pahaa oloa ja jännitystä kuin hyvää oloa. Kisatilanne ja ihmispaljous alkoivat ahdistaa tosi paljon. Sitten tuli viime kaudella mahdollisuus käydä skeittauksen olympiakarsintakisoja. Oli hyviä reissuja, siistiä päästä uusiin paikkoihin ja uuden köörin kanssa reissaamaan, mutta sielläkään kisatilanne ja ihmismäärä eivät tuntuneet hyvältä. Viime keväänä mä vielä ajattelin, että pitäisiköhän vielä lumilautakisoja koittaa, mutta kun mä funtsin kesän, tein metsätöitä ja olin paljon metsässä, niin huomasin, ettei mua ahdista. Metsässä saan olla ihan rauhassa ja on kiva lähteä töihin, niin miksi enää itseäni kiusaisin tekemällä jotain, joka tuntuu tosi pahalta. Tämä on monen asian summa, että kisaaminen tuli päätökseen. Ja onhan se fakta, ettei mun enää kannata käydä kisoissa, jos mä olen kymmenes tai kahdeskymmenes. Kisoihin pitäisi lähteä siitä lähtökohdasta, että ollaan palkintopallilla. Nuoremmat menee ohi: sille ei voi mitään. Mä olen joskus ollut siinä asemassa, että olen mennyt vanhemmista ohi - ja nyt se on kääntynyt toisinpäin.

Mitkä on tunnelmat, kun päätöksen on saanut tehtyä?

- Eilen ajoin Kuusamosta Kuhmoon katselemaan metsähommia, ja sitten ajelin yöllä pois. Silloin funtsin näitä juttuja varmaan neljä tuntia. Sanotaan, että olisi varmaan erilaisempi olo, jos ei olisi viime kaudella käynyt skedekisoja. Ekahan tämän piti olla välivuosi, ja skeittiolympialaisetkin meni koronan takia meni miten meni, enkä mä varmaan muutenkaan sinne olisi päässyt. Aloin miettimään, että mikä tässä on fiilis, niin itse asiassa aika hyvä. Enhän mä ole tuosta edellä mainitusta asiastakaan koskaan puhunut. Ehkä se selventää jollekin myös sitä, miksi jää pois. Nyt on aika ottaa suunta kohti uusia haasteita. Fakta on kuitenkin, ettei lumilautailua kestä ikuisuutta - eikä varsinkaan kisaamista. Kisa kovenee ja tulee uusia junnuja, ja nyt on ollut kiva laskea ihan vaan itselleen. Kisalaskeminenhan oli ainakin mulle ihan kokopäivätyötä. Vaikka se onkin hauskaa ja intohimo, niin on se aika rankkaa olla reissussa koko ajan. Ja vaikkei sitä koskaan ääneen sanota, niin pikku paineet on myös pärjäämisestä. Tämä on ihan helpotus, ja tästä on mukava tulla julki. Jos joku tästä jotain kirjoittaa, niin toivoisin, ettei tehtäisi tästä mitään dramaattista klikkiotsikointia vaan mennään posin kautta.

Mihin sä posin tässä hetkessä kiteyttäisit?

- Nyt tulin just eilen Rukalta ja oli tosi mukava päästä vaan lumilautailemaan. Olen ihan fiiliksissä siitä, ettei ole jäänyt yhtään tyhjän päälle. Nyt kun on nämä metsähommat tulleet tähän, niin metsässä on vaan hyvä olla. On ollut kiva lähteä joka päivä töihin. Lumilautailussa alkoi mennä siihen, ettei ollut enää niin kiva lähteä reissuun. Ehkä ennen jo reissuakin tiesi mikä siellä on meininki ja tiesi paikkoja missä alkaisi ahdistamaan. Ehkä tietoisesti ja vähän tiedostamattakin yritin vältellä niitä tilanteita. Nyt osaan ymmärtää itseäni paremmin, niin jätän menemättä sellaisiin paikkoihin mitkä ei tunnu hyvältä. Maajoukkueesta pois jääminen ei sulje sitä, etteikö voisi vielä käydä jotain kisoja tai etteikö voisi olla vielä ammattilainen. Sitä haluan painottaa, että monessa muussa lajissa menee niin, että jos et kisaa et ole enää ammattilainen. Toivottavasti sopimukseen vielä Burtonin kanssa päästään ja kuvaushommissa jatketaan. Kisaaminen kuitenkin jää näiltä osin. Se pitää juuri tarkentaa, että lopetan maajoukkueessa olemisen ja maailmancupin kiertämisen, eikä se sulje pois, etteikö menisi vielä vaikka SM-kisoihin.

Mikä lumilautailun rooli tulee sulla vaikkapa tällä kaudella olemaan?

- Paha sanoa. Red Bullin sopimus mulla loppui - osittain siksi, etten enää käyn kisoja. Burtonilta pitäisi kohta alkaa tulla sopimustarjousta jos tulee, ja kyllä ne varmaan olisi ilmoittaneet jo, jos ei tulisi sopimusta. Katsotaan nyt, mutta kyllä korona on aika pahasti sekoittanut lumilautamaailmaakin. Kevään taloudelliset tappiot huomaa. Budjetit tulevat laskemaan, ja on rajallista mitä voidaan ensi kaudella tehdä. Itsenäinen tekeminen alkaa varmasti korostumaan. Saa nähdä, miten matkustushommat sun muut menee, mutta kyllä Suomessakin voi aika paljon tehdä. Jos olisi vaikka koko talven Suomessa, mutta aika hullulta se kuulostaa, kun 15 vuotta on tullut reissattua. En sulje kuitenkaan pois: voisi ihan fiiliskin olla kausi täällä.

Burtonin kanssa sulla kuitenkin vielä olisi sopimus mahdollisesti tulossa?

- Kyllä mahdollisesti. Ja moottorisaha Stihlin kanssa mulla on sopimus, ja myös Absolut Parkin kanssa jatkuu. Ja Anon jatkuu jos Burton jatkuu. Luottavaisin mielin, ja jos ei reissuja tule niin ei rahaakaan tarvitse niin paljon. Jos budjetteja leikataan, niin ei se mua niin haittaa. Kunhan reissut saa maksettua ja tekee jotain siistejä juttuja. On tässä jo jotain funtsailtu. Jos etelään tulee lunta, niin kyllä mökkiprojekteja riittää. Saa nähdä, miten Suomen talvi menee ja miten matkustuksen kanssa käy. Ei ole enää edes niin paljon itsestä kiinni mitä tässä voi tehdä: se on että mitä pystytään tekemään.

Palataan vielä viime syksyyn tai oikeastaan viime talveen. Kuinka paljon itse silloin ajattelit, että se olisi välivuosi ja tulisit vielä takaisin?

- Sanoin sitä itse välivuodeksi siksi, etten halunnut lähteä maajoukkueesta ja vuoden päästä tehdä comebackin. Halusin kevyen laskun ja kuulostella itseäni. En halunnut, että johonkin kirjoitetaan mun lopettaneen, ja sitten joudun perumaan puheitani. Tykkäsin ottaa välivuoden tai aikalisän siihen hommaan.

Nyt kun olit vuoden poissa meiningistä, niin miltä se sivusta katsottuna näytti?

- Sanotaanko, ettei se enää mua kaipaa. On laji mun aloitusajoista ja mun kulta-ajoistakin aika paljon muuttunut. En tiedä, kasvoinko mä ulos lajista vai laji minusta. Se mitä katsoin pienenä, mikä siinä on siistiä ja millaista kisameininki on tänä päivänä, niin ei se enää olisi ollut mua varten. 10 vuoden aikana lumilautailu on muuttunut aivan hitosti. En mä sitä itse vieläkään myönnä urheilulajiksi, mutta siitä on tullut tai siitä on tehty enemmän urheilulaji kuin se ainakaan mulle on. Silloin kun aloitin laskemisen ja kun olen vielä kisannutkin, ei kukaan puhunut, että haluaa mennä olympialaisiin. Silloin vaan laskettiin ja käytiin jotain kisoja. Saattaa se vielä junnuillakin olla, että vetävät löysin rantein, mutta musta tuntuu, että nyt on tavoitteellisempaa harjoittelua. En mä tiedä, oliko meillä mitään tavoitteita. Silloin kun joku kysyi, niin niitä piti vähän keksiä. Muistaakseni lukiossa tutustumispäivänä kirjoitin lapulle, että haluan, että musta tulee maailmanmestari - mutta sen kirjoitin vaan, että pääsen kouluun. Jos joku olisi tosissaan kysynyt, niin en mä olisi sanonut niin. Joskus olin äidille heittänyt, että mun unelma on voittaa joskus Burton European Openin. Äiti oli, että joo joo, varmaan. Eihän sellaisesta voinut edes unelmoida.

Ja heti tuli voitto.

- Se oli enemmän sellaista läpän heittoa unelmista. Joillakin se oli varmaan tavoitteellisempaa, mutta itselle se oli vaan läppää. Silloin kun aloitin, niin sitä ehkä katsottiin jopa pahalla jos sanoi, että mun tavoite on pärjätä jossain kisassa. Kaverit nauroi, että sä oot joku kisaäijä. En osaa sanoa, onko laji muuttunut hyvään vai huonoon suuntaan, mutta se on nykyään erilainen. Mutta eihän tämä maailma paikoillaan pysy: kaikki kehittyy.

Nyt kun katsot taaksepäin kisauraa, niin mitä tulet muistelemaan isoimpina saavutuksinasi?

- Kyllä Burton European Openin voitto 2011 oli siisti homma. Se oli mun eka iso voitto ja varmaan koko mun uran isoin voitto. Totta kai MM-kisoista tuli paljon Suomi-huomiota. Sitäkin autossa kelailin, että kun pärjätään arvokisoissa, niin silloin suomalainen pärjää ja me pärjätään, mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että minä siellä pärjäsin ja minun ne mitalit on. Nyt voi sanoa tällaisia asioita. On nekin olleet silti hienoja hetkiä, eikä voi väittää, etteikö se hienolta tuntunut kun sai Suomessa näkyvyyttä ja oli paljon selkääntaputtelijoita, mutta vähemmän niitä täällä enää on. Jonnekin ne on hävinneet tässä matkan varrella.

Mihinkä lie menneet.

- Viime kaudellakin pääsin kuvaamaan Absinthe Filmsin kanssa, ja olen saanut vähän jalkaa ovenrakoon kisojen kautta. Burtonkin on hyvin puskenut leffaprojekteihin - tai ainakin yrittänyt. Ja onhan niitä joskus tehtykin pää kolmantena jalkana. Moni on sanonut ja saman sanon minäkin, että se kun sitä sai tehdä ja saa edelleen tehdä ammatikseen, niin se siinä on parasta. Kun pienenä katsoi ylöspäin pro-laskijoita, ja sitten itse oli sen tietyn ajan itsekin sellainen, niin kyllä se vaan oli hienoa. Sinne se silti kätkeytyy kaikki paniikkikohtaukset ja sellaiset: se oli hemmetin rankkaa. Viime keväänä mulla oli uupumus ja tarvitsin ammattiapua. Silloin aloin miettimään, että onhan tämä ollut ihan sairas ralli. Kaikille junnuille terveisiä, että silloin pitää takoa kun rauta on kuuma, mutta järki pitää olla mukana ettei vedä itseään aivan piippuun. Silloin sitä ei montaa vuotta jaksa, eikä silloin lumilautailukaan ole enää kivaa. Pitää muistaa välillä levätä.

Se on hyvä neuvo. Sulla on löytynyt uusi keino millä jaksat paremmin. Miten sä tänään näet: kuinka paljon olet lumilautailija ja kuinka paljon metsämies?

- En mä oikein tiedä. Mä olen alkava yrittäjä, ja olen vielä siirtymäkaudella. Riippuu nyt koronasta paljon, mille tällä kaudella aletaan, mutta jos ei ole reissuja niin sitten tehdään metsätöitä ja sitten kun on reissua, niin sitten tehdään lumilautahommaa. Ei sitä oikein voi sanoa: riippuu missä on ja mitkä on olosuhteet ja edellytykset. Olisi aika nättiä, jos pian tulisi lunta ja pääsisi rakentamaan mökille ratoja sun muita. Ai että: siinä voisi olla konemies ja lumilautailija samaan aikaan.

Absinthe Filmsin kanssa kuitenkin kuvasit, niin minkä verran sulle tulee matskua leffaan?

- Olinko mä kaksi reissua Euroopassa, ja lumitilanne oli tosi huono. Vedettiin yksi kunnon hyndä ja pikkujuttuja. Sotsissa oltiin yksi putskureissu, mutta sielläkin meni plussalle. Sekin oli vähän semmoinen. Euroopassa oli tosi huono lumivuosi ja olisi pitänyt lähteä Jenkkeihin tai Alaskaan - ja sitten tuli korona. Maaliskuun ennen puoltaväliä tultiin Sotsista, ja sitten koko homma pysähtyi. Puolitoista kuukautta jäi kuvaamatta, että eihän sekään mennyt ihan kuin olisi pitänyt. On siellä teksteissä nimi, niin kai siellä joku temppu on. En mä ole sitä itse nähnyt, että kun Helsingissä 29.10. on ensi-ilta, niin silloin kai mä sen ekaa kertaa katson. Jännityksellä odotan.

Toivottavasti on kunnolla matskua.

- Toivottavasti on ainakin ne temput mitä on kuvattu, ettei ole alettu liikaa karsimaan.

Näin haastattelun lopuksi, mihin laitat kiitokset tässä vaiheessa uraasi?

- Äijälle nyt ensimmäiseksi, kun olet siinä kuulolla. Sitten aloitetaan alusta: Mats Lindfors, Pekka Koskela, Simo Suopanki, Antti Koskinen, Juha Guttorm, Anni Halonen, Mika Andersson, Tiina Lindström, Markus Aarni, Boardstock, managerit ja äiti ja iskä. Onkohan siinä kaikki... Tietenkin kaikki vuosien varrella olleet maajoukkuekaverit ja laskukaverit, maajoukkueen nykyiset ja entiset yhteistyökumppanit. Tietenkin iso kiitos omat yhteistyökumppanit, ne jotka ovat olleet ja jotka ovat edelleen, eli Burton, Anon, Absolut Park ja Stihl. Ne on kuitenkin uran pitkälti mahdollistaneet ja mahdollistavat edelleen.

Viimeiset sanat tähän väliin sitten enää.

- Aikamoinen ralli se oli, mutta maaliin päästiin.

Teksti: Tuukka Tams

Kuvat: Antti Koskinen

Ajankohtaista