Girls on Board
![]() |
![]() |
Suomen Lumilautaliitto on järjestämässä yhdessä lumilautaseurojen kanssa tulevana kautena jälleen "Girls On Board" -tyttöjen valmennusta, eri hiihtokeskuksissa.
Mitä?
Valmennustoimintaa tytöille paikallisten lautailuseurojen johdolla. Treeneissä harjoitellaan peruslaskua, opetellaan temppuja streetillä ja pipessa sekä tutustutaan crossirataan, mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi valmentajat antavat neuvoja varusteisiin liittyvissä asioissa mm. laudan huollossa ja stanssin ja kulmien säädöissä. Kilpailemisesta kiinnostuneet tytöt saavat myös ohjeita ja tietoa kisoista ja niihin osallistumisesta. Valmennusryhmät ovat tytöille myös loistava paikka tutustua uusiin laskukavereihin ja viettää aikaa innostavassa seurassa! Treenit järjestetään kerran viikossa ja niitä vetävät innokkaan "Girls on Board" -valmentajat.
Kenelle?
Kaiken ikäisille, lumilautailusta kiinnostuneille tytöille. Muuta ei tarvita kuin peruslaskutaito, sekä halu oppia uutta, nauttia uusista tempuista ja taidoista.
Missä & Milloin?
Talvisin alla mainituissa hiihtokeskuksissa. Joissakin seuroissa järjestetään valemennusta myös rinteen ulkopuolella, kuten esim skeittausta ja trampoliinisessareita.
Mustavuori Tampere, keskiviikkoisin klo 18.00
(järj. Lumilauta seura Tatra)
http://www.tatrasnowboarding.com/
Talma Sipoo ( järj. Pakastin), torstaisin klo 19.00
http://www.pakastinhelsinki.com/
Ounasvaara Rovaniemi (järj. MCO), tiistaisin klo19.00 ja torstaisin klo 18.00
http://www.mountainclubounasvaara.fi/
Kivikko Helsinki, tiistaisin klo 17:30 (juniorit) ja klo 19:00 (seniorit)
( järj. Suomen naislautailijat ry.)
http://www.suomennaislautailijat.com/
Kasurila, Siilinjärvi (järj. KuoSi), joko sunnuntaisin klo 12 tai maanantaisin klo 18. Seuraa tiedotusta nettisivuilta http://www.kuosi.fi/
Sveitsi Hyvinkää (järj. Sputnik), torstaisin klo 18.00
http://www.sputniksnowboarding.com/
Miten mukaan?
Ilmoittaudu suoraan oman paikkakuntasi lautailuseuran nettisivujen ohjeiden mukaan. Lisätietoja "Girls on Board" -valmennuksesta saa mm. mailaamalla
tai soittamalla p. 0440988008/
Tiina
Lindström

