Elokuvaprojekti

Lisätietoja vuoden 2016 kisasta tulossa myöhemmin.

 

Powered by Gloryfy - Unbreakable


Lumilautakuvauksessa mitellään taas. Aurinkoisella Rukalla ratkaistaan Elokuvaprojektin Suomen-mestaruus 2015.

Lumilautailuelokuvien jokamiesluokka tulee jälleen. Tällä kertaa Rukalla lumilautailun SM15-kisoissa kilpaillaan elokuvanteon Suomen-mestaruudesta jo kolmannen kerran.

Elokuvaprojekti on kaikille kuvauksesta kiinnostuneille niin harrastajille kuin ammattilaisille laskijoille avoin ja ilmainen lyhytelokuvakilpailu. Kilpailu aloitetaan joulukuussa 2014, jonka jälkeen ryhmät kuvaavat kauden aikana 3–8 minuutin webisodin. Asiantuntijaraati valitsee finalistit eniten tykkäyksiä keränneiden teaserien joukosta, ja finaalielokuvien ensi-ilta pidetään Rukan Pisteessä SM15-kisojen yhteydessä.

Kisaan voi ilmoittautua alla olevalla kaavakkeella 18.1.2015 mennessä.

Tuomaristo 2015

Kim Koponen, kuvaaja Pablo Films
Meri Peltonen, lumilautatuomari
Markku Koski, ammattilaislaskija ja Lumilautaliiton mentori

Elokuvaprojektin yhteistyökumppani on Gloryfy ja mediapartneri Ilta-Sanomat After Dark

Lumilautaliiton yhteistyökumppanit ovat Ruka, Burton ja Dumle

Aikataulu


1. Ilmoittautuminen: 18.1.2015 mennessä

2. Teaser ja äänestys: 26.2.–5.3.2015

3. Palkintojenjako ja ensi-ilta 10.4.2015 Ruka SM15

Palkinnot

- Lumilautalelokuvien Suomen-mestaruus 2015
- Voittajan esittely IS After Darkissa haastattelun kera
- Viikonloppupaketti Rukalle (pe-su) 4 hlö majoitus+hissiliput
- Tuotepalkintoja

Lisäksi yhdelle finaalin ulkopuolelle jääneelle joukkueelle jaetaan Gloryfy Unbreakable -tuotepaketti

#elokuvaprojekti2015

Elokuvat 2015 Finalistit

Elokuvaprojekti on edennyt finaalivaiheeseen. Kilpailu on ollut tänä vuonna todella tasainen ja kaikki teaser-vaiheeseen edenneet projektit olivat laadukkaita. Tuomaristo on valinnut neljä finalistia kilpailemaan Suomen-mestaruudesta. Palkintojenjako ja ensi-ilta on Rukalla SM-kisoissa 9.-12.4. Voittaja palkitaan Lumilautaelokuvien Suomen-mestaruudella 2015, voittajan esittelyllä IS After Darkissa haastattelun kera, viikonloppupaketilla Rukalle (pe-su, 4 hlö majoitus+hissiliput) ja tuotepalkinnoilla.

1. GMC Pictures #gmcpictures Laskijat: Ulla, Michelle, Reetta, Jenna ja Sanna Editointi: Aino
2. Labyrinthcrew #labyrinthcrew Laskijat: Rasmus Rönkä, Veikka Siivonen, Heikki Pitkänen, Max Sene, Oskari Markkanen
3. T15 #T15 Laskijat: Viljami Pelli, Joonas Bergman, Roope Patronen ja Nooa Tenkanen
4. Kaira Productions @kairaprod #kairaproductions Kuvaus: Niko Niittylä Editointi: Perttel Kaira-Aho Laskijat: Vilina Koivisto, Merika Enne, Erik Paloniemi, Arttu Paloniemi, Erkka Siivola, Niko Savolainen, Perttel Kaira-aho, Tommi Aavaluoma, Allu Penttala, Markuss Brieze, Olli Toivanen

Pikkufinaaliin taistelemaan Gloryfy Unbreakable -tuotepaketista tiensä selvittivät:
1. KL Crew
2. Dinocrew
3. PerinneCrew
4. Saxi Pojat

Keskustelu jatkuu somessa #elokuvaprojekti2015

KLCrew #klcrew

Laskijat: Cyrill Parkkola, Jean Parkkola ja Jyri Pönni 

..

DinoCrew #dinoboarders

Kuvaaja: Riku Tuutti

Laskijat: Veera Nissinen, Annika Olli ja Laura Syri

..

Kaira Productions @kairaprod #kairaproductions

Kuvaus: Niko Niittylä


Editointi: Perttel Kaira-Aho


Laskijat: Vilina Koivisto, Merika Enne, Erik Paloniemi, Arttu Paloniemi, Erkka Siivola, Niko Savolainen, Perttel Kaira-aho, Tommi Aavaluoma, Allu Penttala, Markuss Brieze, Olli Toivanen

..

T15 #T15

Laskijat: Viljami Pelli, Joonas Bergman, Roope Patronen ja Nooa Tenkanen

..

PerinneCrew #perinnecrew

Editointi: Riku Norokari


Laskijat: Oskar Salmi, Riku Norakari, Elli Pikkujämsä, Alessandro Karttunen, Jere Virta ja Leo Niemi 

..

Saxi Pojat #saxi

Kuvaus: Mia Saksholm

Laskijat: Aku, Vertti ja Kaapo 

..

GMC Pictures #gmcpictures

 Laskijat: Ulla, Michelle, Reetta, Jenna ja Sanna

Kuvaus: GMC Team

Editointi: Aino 

..

Labyrinthcrew #labyrinthcrew

Laskijat: Rasmus Rönkä, Veikka Siivonen, Heikki Pitkänen, Max Sene, Oskari Markkanen 

..

ARKISTO

Elokuvaprojekti 2014 tulokset

1. Kaira Productions - Kälä
Laskijat: Perttel Kaira-Aho, Vilina Koivisto, Allu Penttala, Tatu Toivanen, Olli Toivanen, Erkka Siivola, Erik Paloniemi, Arttu Paloniemi, Miika Kajakulma, Niko Savolainen, Tommi Aavaluoma
Kuvaajat: Niko Niittylä, Perttel Kaira-Aho

2. Hasty Crew - ATM
Laskijat: Jani Jokinen, Atte Permikangas, Luukas Karanta ja Iiro Permikangas
Kuvaus: Jani Jokinen, Valtteri Seppänen, laskijat

3. Meloni - Antiankeus
Kuvaaja: Jan Granström
Laskijat: Aaro Voutilainen, Talvi Voutilainen, Joa Granström, Mikko Kivistö ja Arttu Druey

Kaira Productions palkittiin Suomen-mestaruudella, Seatilla viikonlopuksi käyttöön, laskupaketilla Rukalle, Pyhälle tai Vuokattiin ja GoPro HERO3+ Black Editionilla.

Pikkufinaali

1. KL Crew - Rotten

Katso kaikki teaservaiheeseen päässeet elokuvat tästä:

Kaira Productions - Kälä

Laskijat: Perttel Kaira-Aho, Vilina Koivisto, Allu Penttala, Tatu Toivanen, Olli Toivanen, Erkka Siivola, Erik Paloniemi, Arttu Paloniemi, Miika Kajakulma, Niko Savolainen, Tommi Aavaluoma

Kuvaajat: Niko Niittylä, Perttel Kaira-Aho

..

Kontio Crew

Laskijat: Eero Luurila & Kasperi Koskelo

Kuvaajat: Jerry Lahtinen, Omar Arifai ja Elias Japisson

Editointi: Kasperi Koskelo

..

JOLO

Laskijat: Viljami Pelli, Roope Patronen, Nooa Tenkanen

Kuvaajat: JOLO TEAM

..

Meloni - Antiankeus

Kuvaaja: Jan Granström

Laskijat: Aaro Voutilainen, Talvi Voutilainen, Joa Granström, Mikko Kivistö ja Arttu Druey

..

Off - Rytmihäiriö

Laskijat: Sakarias Paaso, Joona Saikkonen, Joel Liedes, Petrus Saikkonen ja muut

Kuvaaja: Mauno Mertaniemi

..

KLCrew - Rotten

Laskijat: Jean Parkkola, Jyri Pönni, Cyrill Parkkola

Kuvaajat: Laskijat ja pari kaveria

..

Team 885

Laskijat: Nooa Kervinen, Sami Kontkanen, Markus Peura, Eeli Kervinen

Kuvaajat: koko tiimi

Editointi: Nooa Kervinen

..

Hasty Crew - ATM

Laskijat: Jani Jokinen, Atte Permikangas, Luukas Karanta ja Iiro Permikangas

Kuvaus: Jani Jokinen, Valtteri Seppänen, crew

..

Mad Mongol

Laskijat: Oskari Pietiläinen ja Teemu Anttila

Kuvaaja: Teemu Anttila ja Oskari Pietiläinen

..

Team Mäyrä

Kuvaajat ja laskijat:
Keke Leppälä, Erkki Izarra, Jari Salo, Antti Hinkula, Kemu Kuoppamäki, Pauli Kervinen, Mika Mäkinen, Joni Mäkinen, Tapani Viitala, Kalle Viira, Tomi Asikainen ja muita.

Teaserin laskijat:
Keke Leppälä, Jari Salo, Erkki Izarra, Kemu Kuoppamäki

..

292Crew - Road to Sochi

Laskijat: Rinnekangas, Enqvist, Pohjonen ja Kiiski

Kuvaaja: Aapo Enqvist