Girls on Tour

Maaliskuussa on tytöt taas kiertueella!

Girls on Tour on neljän itsenäisen tapahtuman kiertue, jota on toteuttamassa aktiiviset naislaskijat yhteistyössä mm. hiihtokeskusten, hiihtokoulujen ja Suomen Naislautailijat ry:n kanssa. Kiertuetta tukee Suomen Lumilautaliitto ja Ski Sport Finland.

Tavoitteena on tarjota naislaskijoille matalan kynnyksen tapahtumia, joissa tunnelma on kannustava ja yhteisöllinen. Jokaisessa tapahtumassa on paikalla koutseja ja mentoreita jeesaamassa laskijoita eteenpäin, heidän omien tavoitteidensa mukaisesti. Tarkoitus on kokoontua yhteen, nauttia laskemisesta hyvässä seurassa ja saada elämyksiä.

Tapahtumat on tarkoitettu kaikille perus laskutaidot omaaville tytöille ja naisille. Aikaisempaa kokemusta esim. parkkilaskemisesta ei vaadita.

Aikaisempien vuosien perusteella voidaan luvata, että naisten omissa tapahtumissa on erittäin hyvä ja kannustava ilmapiiri. Tapahtumissa myös kuvataan temppuja ja monet saavat tapahtumista sen ekan oman laskukuvan. Laskijat lähtevät tapahtumista kotiin hyvällä fiiliksellä mukanaan uusia laskutaitoja ja kavereita. Suurin osa palaa tapahtumiin seuraavanakin vuonna, mikä on sitä parasta palautetta.

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Mimmien parkkijamit: https://www.facebook.com/events/1690739317636296/

Mimmi Free´knd: https://www.facebook.com/events/1915740825422228/

Girls Go Shred: https://www.facebook.com/events/179543332602435/

Mindy Sessarit: https://www.facebook.com/Mindysessarit/?fref=ts

Girls on Tour 2018

Mimmien Parkkijamit, Laajis 4.3.2018
Mimmi Free´kend, Pyhä 8.-11.3.2018
Girls Go Shred, Saariselkä 15.-18.3.2018
Mindy Sessarit, Iso-Syöte 24.-25.3.2018

Lisätietoja

Tiina Lindström
Tel:+358 44 0988008
Email: tiina.lindstrom(ät)fsa.fi