-3.jpg)
Nuorten kisat lasketaan tänä vuonna Kanadassa.
Kanadan Calgaryssa laskettaviin nuorten MM-kisoihin lähtee Suomesta Pyry Posio, Dennis Larkiala ja Janni Joenväärä. Larkiala on kotoisin Vantaalta ja Posio sekä Joenväärä Oulusta. He kaikki osallistuvat rookie-sarjaan.
- Kisoihin lähtee oikein mukava, rempseä kolmikko, ja odotan innolla, että pääsen heidän kanssaan reissaamaan. Fiksua nuorta porukkaa. Siellä on ollut hyvää menestystäkin taustalla, joten senkin puolesta on hyvä lähteä kisoihin. Käymme vielä ottamassa Rukalla leiritystä ennen kisoihin lähtöä. Hienosäädetään vähän temppuja kuntoon, valmentaja Henri Laakkonen kertoo.
Aivan Calgaryn kaupungin yhteydessä oleva kisapaikka on tuttu muun muassa viime viime vuoden maailmancupista.
- Pieni keskus, joka sopii meille suomalaisille. Toivotaan, että siellä on hyvät kelit. Calgary on usein aurinkoinen, mutta se tarkoittaa monesti sitä, että siellä on tosi kylmät tai tosi keväiset kelit. Toivotaan, että sattuu sinne lämpimämmän puolelle.
Suomalaiset kisaavat Calgaryssa slopestylessä, big airissa ja reileissä.
Kisojen aikataulu:
27.2. Slopestylen karsinta
28.2. Slopestylen finaali
3.3. Big airin karsinta
4.3. Big airin finaali
7.3. Reilikisa
Maajoukkueen viralliset kumppanit ovat Corny, Ruka ja SkiOne.

Pitkän linjan lumilautailija Cecilia Hanhikoski mukana talvi-Deaflympicseissa.

United Chaos -ryhmän uuden elokuvan laskijoissa mukana Telma Särkipaju ja Eveliina Taka.

Extremeurheilun kansainvälinen suurtapahtuma X Games kokoaa lumilautailun ja freestylehiihdon kärkinimet Rukalle. Historian ensimmäinen MoonPay X Games League huipentuu Pohjois-Suomen tunturimaisemissa 9.-11. huhtikuuta 2027.

Yhdessä on hauskempaa. Liity Lumilautaliiton jäseneksi ja pääset mukaan riemukasta ryhmää. Etsi lähin seura ja lähde mukaan toimintaan. Liittymällä jäseneksi olet myös osana tukemassa maajoukkuetta ja auttamassa tapahtumien järjestämistä - eli pääset tärkeäksi osaksi arvokasta yhteisöä.